The Thin Blue Line ja (oikeus)murha

by sinimononen

Philip Glass

Orionissa vieraili tänään säveltäjä Philip Glass. Glassin elokuvamusiikin ympärille rakennetun sarjan avasi Erroll Morrissin vuonna 1988 ohjaama dokumenttielokuva The Thin Blue Line. Elokuva on kuvaus tosielämän farssista, jossa syytön mies tuomitaan kuolemaan rahanahneiden todistajien, oman kylän poikaa suojelevien patrioottien, puoskaroivan oikeuden asiantuntijoiden ja yli-innokkaan syyttäjän toimesta. Vasta 11 vuotta oikeudenkäynnin jälkeen tehty dokumenttielokuva pelastaa syyttömän miehen kuolemantuomiolta, kun todellinen murhaaja tunnustaa elokuvassa syyllisyytensä.

Philip Glass

Elokuvan tarina rakentuu Truman Capoten Kylmäverisesti-romaanin tapaisesti: tapahtunut rekonstruoidaan pala palalta, kunnes kokonaiskuva syntyy. Paradoksaalista kyllä, tosielämässä oikeus epäonnistui aikanaan luomaan selvää kokonaiskuvaa tapahtumista. Oikeusmurha perustui objektiivisen tiedon puutteelle: oletuksia tehtiin luulon ja uskomusrakennelmien varassa. Tapaus on erityisen selkeä esimerkki tiedosta velvollisuutena (kts. merkintä 8.8.2013).

Tapahtunut väkivalta kuuluu Glassin musiikissa: staattinen ja repetitiivinen musiikki etenee pääsemättä mihinkään. Se on hahmotonta, tyhjyyttä toistavaa. Näin se on eräänlainen musiikillinen vastine yhteisön tietämättömyydelle: se on vääriä luuloja hokevaa, välinpitämättömyyden alkuun sysäämä katastrofi, jonka kulkua ei voi pysäyttää.

Ei ihme, että Glassin musiikki on juurtunut vahvaksi osaksi myös Godfrey Reggion Qatsi-trilogiaa. Kulttuurinen epätasapainon ja muutoksen purkautuminen väkivallaksi soi trilogian osissa minimalistisena vyörynä, joka tuntuu polkevan paikoillaan, mutta leviää kuitenkin luonnon tuhovoimalla kaikkialle.

Advertisements