Vainoaminen performatiivisena väkivaltana

by sinimononen

 

Sari Näre huomauttaa, että väkivaltaa on myös haitallisen ja häpeää tuottavan puuttumisen mielen tahattomalle alueelle. Hän kytkee häpeän tuottamisen näyttämiseen: näyttäminen ja näytteille asettaminen tehdään ”hinnalla millä hyvänsä, väkivaltaakaan kaihtamatta”. (Näre 2008, 196.)

 

Väkivallan performatiivisuus on erinomainen keino tarkastella uusia rikoksen muotoja, kuten vainoamista. (Vainoaminen on kriminalisoitu Suomessa vuoden 2014 alusta alkaen.)

 

Performatiivisena ymmärretty väkivalta ei ole sidottu tarkasti ajan ja paikan kautta määriteltävään väkivaltaan, vaan se on tapahtumien sarja, eräänlainen jatkuva tila, joka voi aktualisoitua omien sisäisten lakiensa mukaisesti milloin ja miten tahansa.

 

Siinä missä tarkasti ajan ja paikan kautta määriteltävä rikos vaikeuttaa vainoamisen kaltaisten rikosten tunnistamista ja niiden puuttumista, performatiivisuuden käsite voi auttaa tunnistamaan ja ehkäisemään rikoksia, jotka perustuvat kokemuksen horjuttamiseen.

 

Näre (2008, 196) kirjoittaa: ”Performatiivinen, näytösluonteinen väkivalta näyttää nousseen esiin aikana, jolloin rajojen murtaminen tuntuu mahdottomalta: rajat ovat liudentuneet, eikä liiemmin ole enää rajoja, joita rikkoa”.

 

Vainoamiselle onkin tyypillistä jatkuva intiimien rajojen rikkominen. Rajat voidaan häivyttää häiritsevällä ja nolaavalla käyttäytymisellä Facebookissa, tunkeutumalla yksityisen alueelle julkisessa tilassa esimerkiksi antamalla ymmärtää että vainoajan ja vainotun välillä on jotain intiimiä, vainotun kokemusta voidaan horjuttaa performoimalla romanttista suhdetta vainoajan ja vainotun välille.

 

Edellä kuvattuja tapahtumia ei voida rajata yksittäisiksi rikoksiksi, mutta niiden väkivaltainen luonne voi olla hyvin todellinen ja vaikeasti siedettävissä.

 

Elokuvataiteesta nousee esiin lukuisia esimerkkejä epämääräisen, väkivaltaisen kokemuksen kuvaamisesta; David Lynch nojaa tarinoissaan vaikutelmiin. On vaikea määritellä mitä tapahtuu. Rajat ovat liuentuneet ja lointontuneet, yksityinen on julkista. Väkivalta on jatkuvasti läsnä, mutta liukasta kuin saippua. Se pakenee aina, kun siihen yrittää tarttua.

 Image

Lähde: Näre, Sari ”Julkisen intimisoituminen ja performatiivinen väkivalta” teoksessa Paljastettu intiimi. Sukupuolistuneen väkivallan dynamiikka. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. 2008 (195–221)

Advertisements