Hans Eislerin huomio elokuvamusiikin historiallisista kerrostumista

by sinimononen

Hans Eisler listasi vanhojen ja uusien musiikkimuotojen musiikkikulttuurisia tarkoituksia: yhteiskunnallisesti tiedostavan musiikin etsimisen keskellä hän astui sivupolulle, joka kommentoi elokuvamusiikin kulttuurihistoriaa. Suurten musiikimuotojen (vanhoissa sinfonia, sonaatti, kvartetto, orkesterisarja; uusissa: opetusnäytelmä- elokuva- ja poliittisten tilaisuuksie käyttömusiikki) tarkoituksena on materiaalin kokeilu ja muodon tutkiminen. Nämä kokeilut ja tutkimukset eivät ole kuitenkaan yhteiskunnan yllä leijuvaa itsenäistä ainesta vaan osa elävää kulttuuria ja yhteiskuntaa. Eislerin tekstistä silmiin osuu erityisesti elokuvamusiikin vanhoja ja uusia muotoja koskeva huomautus. Vanhoissa muodoissaan elokuvamusiikki on “kuvitusta ja tunnemaalailua”. Uusissa muodoissa elokuvamusiikin tehtävä on pyrkiä tekemään “musiikillisia huomautuksia”. Tämä vaatimus on enemmän tai vähemmän linjassa myös elokuvamusiikin historian kanssa, joka on edennyt Hollywoodin kultakauden elokuvamusiikin tunteellisesta melodraamasta modernin elokuvamusiikin aktiivisesti narratiivisiin ja kommentoiviin muotoihin. Kuinka edellä esitetty huomio on linjassa kokemuksesta kiinnostuneen elokuvamusiikin tutkimuksen kanssa? Kokemuksesta kiinnostuneen tutkijan huomio kiinnittyy vanhoja ja uusia muotoja yhdistävän elokuvamusiikin käyttöön. Kokemus on tunteen (melodraamaa) ja  omaa merkitsevää kieltään. Elokuvamusiikissa se näyttäytyy eri historiallisten musiikillisten funktioiden monipuolisena yhdistämisenä.

Kirjallisuus:

Eisler, Hans (1980) [193-], Musiikin yhteiskunnallisen tehtävän muutoksesta, teoksessa Kirjoituksia musiikista, suom. Jyrki Uusitalo. Helsinki: Love Kirjat. 95–101.

Advertisements